Nimi tekee oudosta tutumpaa
Lapset vasta opettelevat käsittelemään tunteitaan. Vahvojen tunteiden – kuten ilon, surun ja kiukun – ymmärtäminen on helpointa, kun taas ikävystymisen, turhautumisen, huolestumisen, väsymyksen ja kiihtymyksen kaltaiset tunteet saattaa olla vaikeampi tunnistaa.
Voit auttaa lapsia puhumalla tunteista ja painottamalla, että niissä ei ole mitään pahaa. Kysy lapseltasi, miltä hänestä tuntuu. Jos hän vaikuttaa surulliselta, huomioi hänen tunteensa. Voit sanoa esimerkiksi: ”Minusta vaikutat surulliselta. Olenko oikeassa?”
Jos hän kertoo tunteistaan, voitte yhdessä pohtia, mistä ne johtuvat ja mikä voisi helpottaa lapsen oloa. Raskaan koulupäivän jälkeen kärttyiseltä vaikuttava lapsi saattaa olla vain nälissään tai janoissaan. Tarjoa hänelle välipalaa ja juotavaa samalla, kun juttelette.
”Lasten kanssa voi olla vaikeaa puhua heidän mielenterveydestään ja hyvinvoinnistaan”, Mental Health Foundationin kouluprojektipäällikkö Ruth Simmonds kertoo. ”Siihen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Lapset eivät välttämättä avaudu heti, mutta jos palaat aiheeseen yhä uudelleen, he tajuavat, että olet tosiaan valmis kuuntelemaan.”
Leikkituokiot avuksi
Kun vietät kahdenkeskistä aikaa lapsesi kanssa puuhaillen jotain, mistä hän pitää, hänen voi olla helpompi rentoutua ja avautua sinulle. Älä siis pommita häntä kysymyksillä, vaan tehkää jotain hauskaa yhdessä. Touhuilun lomassa voit ryhtyä juttelemaan leppoisasti ja antaa lapselle tilaisuuden puhua huolistaan ja tunteistaan.
”Kannattaa etsiä tilaisuuksia käydä keskustelu turvallisesti ja mukavasti oman ja lapsen suhteen pohjalta”, Ruth sanoo. Sopiva hetki voi olla esimerkiksi LEGO palikoilla rakentelun, kivan kappaleen tahdissa tanssimisen, leipomisen tai kävelyretken aikana. Jos lapsella on pulmia vaikkapa ystävyyssuhteissaan, voitte yrittää myös ratkaista ne roolileikkien avulla.
Aliyan huone ‑setti on vain yksi monista uusista LEGO Friends seteistä, jotka on suunniteltu innostamaan lapsia ystävyyssuhteisiin keskittyviin leikkeihin.