Saat Jouluisen kuvakehyksen vähintään 70 euron ostosten yhteydessä*Lisätietoja

Saat Jouluisen kuvakehyksen vähintään 70 euron ostosten yhteydessä*Lisätietoja

(0)
LEGO® Icons Endurance pienoismallin historialliset yksityiskohdat

LEGO® Icons Endurance pienoismallin historialliset yksityiskohdat

Vuonna 1914 legendaarinen tutkimusmatkailija Sir Ernest Shackleton osti laivan nimeltä ”Polaris. Sittemmin hän antoi alukselle nimen Endurance perheensä moton mukaisesti. Tämän laivan kyydissä hän matkasi miehistöineen osana brittiläistä Etelämantereen ylitysretkeä. Tutkimusmatkailijoiden tavoitteena oli kulkea ensimmäisenä jäisen mantereen yli.

Yritys kuitenkin epäonnistui, sillä Endurance juuttui jäihin ja upposi Weddellinmeren pohjaan. Haaksirikkoutunut alus säilynee hyvin jäätikköä ympäröivän hyisen meren uumenissa.

Vaikka matka epäonnistui, yritys oli kuitenkin merkittävä, sillä Endurance ja Shackeltonin retkikunta ovat herättäneet kiinnostusta ja antaneet inspiraatiota tähän päivään saakka.

Endurance on siksi täysin oikeutetusti ansainnut paikkansa historiallisia aikaansaannoksia esittelevien LEGO® Icons settien valikoimassa. Halusimme tietää enemmän tästä uudesta setistä, joten haastattelimme sen suunnittelijaa Hans Burkhard Schlömeriä.

Seikkailu alkaa

Hansilla ei ollut aluksi paljoakaan taustatietoa tutkimusretkestä, mutta hänen kiinnostuksensa heräsi toden teolla hänen törmätessään erääseen seikkaan.

”Löysin Sir Shackletonin julkaiseman työpaikkailmoituksen, jossa hän etsi miehistöä”, Hans kertoo. ”Silloin ymmärsin, että kyseessä oli yksi planeettamme viimeisistä suurista seikkailuista. Tämän retken tavoitteena oli matkata paikkaan, jossa kukaan ei ollut aiemmin käynyt.”

Tämän havainnon inspiroimana Hans ryhtyi tutkimaan asiaa intensiivisesti. Tutkimustyön edetessä kunnioitus retkikunnan yritystä kohtaan kasvoi.

Endurance” oli ainutlaatuinen alus”, Hans kuvailee. ”Se oli suunniteltu antarktisen alueen tutkimusalukseksi, ja se oli yhdistelmä luksusjahtia ja jäänmurtajaa. Aluksessa oli jopa suihku! Norjalaisten laivanrakentajien valmistama alus oli tehty kestämään – se oli yksi vahvimmista koskaan rakennetuista puulaivoista.”

Hans sai apua tutkimustyöhönsä aluksen aikakauteen liittyvästä teknologisesta innovaatiosta.

Endurancen” miehistöön kuului myös valokuvaaja”, kertoo Hans. ”Meillä oli siis käytössä koko joukko historiallisia mustavalkoisia valokuvia. Myös aluksen alkuperäiset piirustukset ovat edelleen tallessa. Näistä kaikista oli suuri apu yksityiskohtaisen pienoismallin suunnittelussa.”

Seuraavaksi Hans ryhtyi toteuttamaan pienoismallia alkuperäiselle esikuvalleen uskollisella tavalla.

”Pienoismallin koon ja mittakaavan määrittämiseksi tarkastelimme tärkeimpiä yksityiskohtia ja pohdimme, miten pieninä ne voitaisiin toteuttaa. Esimerkiksi pelastusveneitä on kahdenkokoisia”, Hans kuvailee. ”Tämän perusteella laskin kaikki muut mitat.”

Alkuperäiselle esikuvalleen uskollinen pienoismalli

LEGO® Icons Endurance on laivaharrastajien unelma: pienoismallissa on kolme mastoa, kymmenen purjetta, Red Ensign ‑lippu ja yksityiskohtaiset takilat. Aluksen kannen eri tasojen välillä on portaikot, ja mukana on irrotettavia osioita lastiporttia sekä tyyrpuurin hyttien ja aluksen höyrykoneen tarkastelua varten.

”Keskityimme aluksen kiinnostavimpiin tiloihin”, Hans kertoo. ”Sir Shackletonin ja tiedemiesten asuintiloihin sekä konehuoneeseen kolmipaisuntahöyrykoneineen.”

Setti sisältää myös neljä irrotettavaa pelastusvenettä, ketjullisen keula-ankkurin ja pyörällä toimivan peräsimen.

Pienoismallin viimeistelyä varten Hans suuntasi uusille urille loihtien sisätiloihin jotain ainutlaatuista.

”Tiedemiesten hyttiä varten toteutimme uuden koristeosan, Etelämantereen kartan.”

Kokka kohti kotia

Viime metreillä haastetta toi myös aluksen ohjausmekanismin suunnittelu ja toteutus.

”Haasteena oli suunnitella minikokoinen LEGO Technic vaihdelaatikko, kätkeä se aluksen sisään ja yhdistää ruorirattaaseen”, Hans kuvailee. ”Aluksen perässä kannen alla on monia yksityiskohtia, enkä halunnut tehdä aukkoa vaihdelaatikosta alaspäin osoittavalle akselille. Näin oli kuitenkin tehtävä, koska halusin ehdottomasti, että aluksessa olisi toimiva peräsin.”

3 011-osaisessa setissä toiminnot ja muotokieli ovat tasapainossa. 47 cm korkea, 80 cm pitkä ja 24 cm leveä pienoismalli on upea koriste.

Minne tutkimusmatka vie seuraavaksi?

Tämä setti on loistojuttu historian, tutkimusmatkailun ja tunnettujen alusten ystäville.

Setin toteutuksen parissa Hans kulki pitkän matkan tutkimusmatkailijoiden jalanjäljissä. Kysyimmekin häneltä, mitä hän haluaisi tehdä seuraavaksi.

”Olisi hienoa päästä tutkimaan aurinkokuntaa tarkemmin!” hän kuvailee suuria suunnitelmiaan.

Jos etsit seuraavaa huikeaa settiäsi, LEGO® Icons Endurance on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Kaipaatko jotain muuta?

Tutustu aikuisille suunnattujen settien ja tuotteiden valikoimaamme Aikuiseen makuun ‑sivuilla!